Uusiutuvaa energiaa Itämeren parhaaksi

RuokoVoima pyrkii kehittämään järviruo’on hyötykäyttöön tähtäävää arvoketjua, jonka tavoitteena on Itämeren tilan parantaminen. Itämeri on maailman saastunein merialue. Tilanne johtu pitkäaikaisesta ravinnekuormituksesta, jonka yksi näkyvimpiä ilmenemismuotoja on ranta-alueiden voimakas ruovikoituminen. Järviruoko sitoo tehokkaasti kasvuympäristönsä ravinteita ja koska ruokomassalle ei ole löytynyt taloudellisesti kannattavaa käyttöä, eivät laajamittaiset ruovikoiden niitot ole Itämeren alueella yleistyneet.

RuokoVoiman tavoite on kehittää uusiutuvaan energiatuotantoon ja lannoitetuotteeseen perustuva uudenlainen arvoketju, joka mahdollistaisi laajamittaiset järviruo’on niitot, jolloin Itämeren ranta-alueilla kasvavia ruovikkoesiintymiä voitaisiin hyödyntää kiertotalouden raaka-aineena.

RuokoVoimalle tukea RaKi -ohjelmasta

RuokoVoimalle on myönnetty avustusta Ravinnekierron hallituksen kärkihankkeesta. ELY-Keskuksen hallinnoiman tuen turvin on tarkoitus vuoden 2018 puoliväliin mennessä selvittää järviruo’on energiapotentiaali biokaasutuotannon raaka-aineena sekä maailman ensimmäisen luonnonmukaisen raemuotoisen lannoitetuotteen lähteenä.

Nyt tehtävän toteutettavuusselvityksen tarkoitus on selvittää laajamittaisten ruovikoiden niittojen ja niitetyn ruokomassan käyttöä täysin uudenlaisen lannoitetuotteen raaka-aineena.